Joustava työ hyvinvoinnin mahdollistajana
Työn ja vapaa-ajan yhteensovittaminen nousee työntekijöiden arvoasteikolla järjestäen korkealle, usein jopa ykkössijalle. Joustavuus onkin yksi modernin työelämän peruspilareista. Sopivan tasapainon löytäminen työn ja muun elämän välillä on myös osa hyviä työelämätaitoja: itselleen on annettava aikaa palautumiseen, jotta mieli pysyy virkeänä ja työkykyisenä. Ihmiset ovat parhaimmillaan hyväntuulisina ja levänneinä. Toisaalta kukaan ei yksin ole vastuussa omasta palautumisestaan, vaan työnantajan suhtautumisella joustavuuteen on suuri merkitys hyvinvoinnin kannalta.
Joustava kulttuuri on osa Frendsin arkea
Frendsillä erilaiset järjestelyt työajan, paikan ja poissaolojen suhteen ovat arkipäivää. Yhä useampi työntekijä valitseekin tehdä lyhennettyä työaikaa, ja se onkin useimmiten helposti järjesteltävissä. Opiskelu, harrastukset, kiireinen perhe-elämä tai muutoin hektinen elämäntilanne ovat tyypillisiä perusteita lyhennetylle työajalle, mutta syyt ovat moninaisia.
"Olen kokenut, että minuun on aina luotettu ja toiveitani on kuunneltu. Joustavuus on ollut myös merkittävä tekijä minulle ja perheelleni. Olen saanut tehdä töitä joustavin työajoin eri lokaatioista", Elina kertoo.
Moni lyhennettyä työaikaa tekevä tekee 80% työaikaa, jolloin työviikkoon jää yksi ylimääräinen vapaapäivä; osa heistä taas valitsee tehdä töitä viitenä päivänä viikossa, mutta pitää päivät hieman lyhyempinä. Lisäksi osa opiskelijoista valitsee jatkaa tuntityöläisinä valmistumisen jälkeenkin, koska se mahdollistaa esimerkiksi spontaanin matkustelun.
“Minulle nelipäiväisen työviikon tekeminen oli jo työtä hakiessa tärkeä vaatimus tulevalta työnantajalta. Frendsillä tämä otettiin hyvin vastaan ja työajoista sopiminen on sujunut ongelmitta”, kertoo Pekka.
Koronapandemian myötä etätyöskentelystä on tullut uusi normi muillakin aloilla kuin IT-sektorilla. Frendsillä etätyöskentelymahdollisuus on kuulunut kulttuuriin jo pitkään, mikäli asiakastyö vain on sen sallinut, ja historiaamme mahtuukin jos jonkinlaisia etätyöskentelyseikkailuita. Joskus on oltu surffaamassa eteläisessä Euroopassa, toisinaan taas bändin maailmankiertueella toisella puolella maapalloa. Moni kokee tarvitsevansa myös pidempää jaksoa auringossa Suomen synkkinä talvikuukausina. Ulkomailta käsin työskentely onnistuukin yleensä helposti, etenkin EU-alueella.

“Kun joidenkin kollegojen osa-aikaisjärjestelyt näyttivät toimivan hyvin, rohkaistuin minäkin kysymään esimieheltäni nelipäiväisen työviikon mahdollisuutta. Esihenkilöni näytti vihreää valoa ja Frendsillä tuntuu suhtautuvan muutenkin myönteisesti joustaviin työjärjestelyihin, joten muutos oli helppo saada läpi”, kuvailee Kirsi.
Joustavuus näkyy myös esimerkiksi lomien ajoittamisessa. Osa haluaa viettää kesälomansa perinteisesti heinäkuussa, toiset taas viettävät mieluummin pidemmän jakson talvella ulkomailla. Frendsillä vapaata kertyy myös itsensä kehittämisestä. Frendsiläiset hyödyntävätkin vapaita ahkerasti, ja hyvä niin. Muutama sinne tänne ripoteltu vapaapäivä parantaa jaksamista ja lisää hyvää fiilistä.
Henkinen hyvinvointi on avainasemassa
Keskittymistä vaativassa asiantuntijatyössä henkinen hyvinvointi on avainasemassa. Työnantajan joustavuus ja yksilöllisten tarpeiden ja toiveiden huomioiminen tukee jaksamista ja pitää työtyytyväisyyden korkeana. Meillä kaikilla on elämässämme myös työtä tärkeämpiä asioita ja erilaisia keinoja ylläpitää virkeää mielentilaa. Työstään silti saa ja pitääkin nauttia, mutta parhaiten se onnistuu silloin, kun työn ja vapaa-ajan välinen tasapaino on kohdillaan.
“Kun lopettelen työt torstaina ja laitan out-of-office-viestin päälle, tuntuu mukavalta päästä viettämään pitkää viikonloppua. Kolmessa päivässä ehtii rauhassa harrastamaan, tekemään kotitöitä, hoitamaan asioita ja lepäämään”, summaa Kirsi.
-
Frendszies Career Paths Continue: From Integration Consultant to COO – Timo’s Growth Story
The Frendszies career development series continues with Timo Vesa’s inspiring journey! In this blog, discover...
-
Frends Success Story in Sweden—and a New Chapter in Norway
Join Frends as we grow across the Nordics! Under the leadership of Fredrik Wingren, our...
-
Frendszies Career Paths Continue: From Service Manager to Leadership - Heikki´s Growth Story
The Frendszies career development series continues! In this blog series, we showcase the journeys of...
Our jobs
-
ISV Sales Director
Headquarters · Frends Headquarters · Fully Remote
-
Regional Director, Sweden & Norway
Sweden · Sweden · Hybrid
-
Solution Architect | 🇸🇪 | 🇫🇮
Headquarters · Finland, Sweden · Hybrid
-
Solution Architect | 🇩🇪
Germany · Germany · Fully Remote
-
Enterprise Account Executive | 🇳🇴
Norway · Norway · Fully Remote
-
Lead Enterprise Account Executive | 🇩🇰
Headquarters · Denmark · Fully Remote
-
Enterprise Account Executive | 🇸🇪
Sweden · Sweden · Hybrid
-
Mid Software Engineer with React | 8-16K 🇵🇱
Poland · Poland · Hybrid
-
Senior Software Engineer with C# | 17-20K 🇵🇱
Poland · Poland · Hybrid